Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja kolikkorahoihin tutustumista - Edessä Thaimaa

Vientianessa viisumin jonotus vie muutaman tunnin ja parasta olisi tehdä hakemus jonain muuna päivänä kuin maanantaina. Itse jätin hakemuksen perjantaina, jolloin viisumin hakijoita oli reilut 60. Maanantaina hakijoita oli yli 400 ja jonotus Pyryllä oli paljon pidempi. Viisumin sai seuraavana arkipäivänä hakemuksen jättämisestä ja hintaa oli 1000 bahtia parin kuukauden turistiviisumista.

Viisumin jonottamiseen konsultissa saa varata aikaa kahtena päivänä.

Fillareilla liikkeellä ollut espanjalaispariskunta Vientianessa.

Konsulaatin edessä tapasin retkipyörillä jo kolmatta vuotta reissussa olleen espanjalaisen pariskunnan, joiden matka oli jatkumassa vielä vuosia eteenpäin. Olivat kierrelleet Eurooppaa ja Aasiaa, josta matka oli jatkumassa Australiaan.

Silta yli Mekong-joen johdatti matkaajat Laosista Thaimaaseen.

Maahantuloilmoituksen täyttöä Thaimaan rajalla Nong Khaissa.

Viisumit passeissa matka jatkui fillareilla rajanylityspaikalle parinkymmenen kilometrin päässä Vientianesta. Silta yli Mekong-joen ja olimme Thaimaassa. Sillan jälkeen tuli pari yllätystä. Liikennen muuttui vasemmanpuoleiseksi, joka pisti päät kääntyilemään risteysalueilla milloin minnekin. Toinen yllätys oli, että meille vain viittoiltiin rajalla suoraan eteenpäin. Aloin jossain vaiheessa kaipailla, että missähän ne laittavat sen maahantuloleiman passiin. Kysyttiin eräältä tuktuk-kuskilta, joka nauroi ja sanoi meidän olevan jo Thaimaassa ja leima pitää hakea rakennuksesta, jonka olimme jo ohittaneet. No ei muuta kuin takaisin tekemään maahantuloilmoitus.

Elävää musiikkia Mekong-joen rantaravintolassa Nong Khaissa.

Ruoka oli paikallisissa pikku ravintoloissa maukasta.

Taukopaikalla myös runsaan puolen metrin mittainen Painted Brozeback snake kävi tervehtimässä.

Mekong-joen rannalla sijaitsevassa Nong Khain kaupugissa hotellimme etsiminen kesti jonki aikaa, mutta löytyi lopulta. Ruokailu joen rannalla ja ilta elävän musiikin parissa rantakuppilassa sujui rattoisasti. Hotellille taivaltaessa vielä piipahdus jatkoilla paikallisten kanssa toisessa joenrannan ravintolassa. Ilta venähti pitkäksi ja hauskaa oli.
Rahoihin tulivat pitkästä aikaa mukaan kolikkorahat, joita Laosissa, Vietnamissa ja Kambodzassa ei ollut käytössä.

Fillareiden matka jatkui kohti etelää. Ensin Udon Thani, jonka jälkeen Nong Bua Lam Phu ja Phu Kradueng. Tiet olivat hyväkuntoisia ja säännöllisesti tienvarsilla olevat kilometripylväät olivat vaihteeksi mukava lisä matkanteolle.
Ruokailuja katukeittiöissä ja ruokaostoksia paikallisilta toreilta tuli tehtyä useampaan kertaan ja ruoka oli maistuvaa ja fillristien suuhun ehkä premmin sopivaa kuin Vietnamissa ja Laosissa. Majapaikoissa ei viime aikoina ole aamiaista sisältynyt mukaan ja muutenkin maaseudun paikat ovat olleet melko vaatimattomia. Hinta siinä 7 - 12 euroa yöltä. Vessassa saattoi hiippailla reilu viiden sentin mittainen skorpioni, jota sai väistellä ja nettiyhteydetkin saattoivat oikutella.
Hotellit piti etsiä maaseudulla kyselemällä, sillä Hotels.comin listoilla tai Heren karttasovelluksesta ei majoitusta aina löytynyt.
Uutena Thaimaan puolella tulivat myös lähes joka kylästä löytyvät länsimaalaisen oloiset kaupat. Yhtenä ketjuna oli "7 Eleven", jossa valikoima oli melko lähellä suomalaista pikkumyymälää. Hampaurilaiset ja muut valmisruuat lämmitettiin tarvittaessa tiskillä odottaessa.

Henkilkuljetusta Thaimaalaiseen malliin - Phu Kradueng

WC:n käytössä joutuu reissaaja opettelemaan uusia tekniikoita.

Katukeittiöiden ruokatarjonta on monipuolista ja ruoka maukasta.

Phu Kraduengin kansallispuistokäynti jäi fillaristeilta melko lyhyeksi.

Vierailu suosittuun Phu Kraduengin kansallispuistoon jäi melko suppeaksi, koska varsinaiseen puistoon ei päässyt lainkaan. Se on suljettu turisteilta kesäkuusta syyskuulle saakka. Opastuskeskus oli avoinna, mutta se ei juuri isommin kiinnostanut, kunha pyörähdettiin vilkaisemassa.
Näin saatiin ohjelmaan huoltopäivä ja fillareiden ketjut ja vaihteet tuli pestyä ja voideltua. Raksutukset ja kitinät loppuivat samalla ja matka jatkui keveästi rullaten kohti uusia maisemia.

Fillarihuolto on aika ajoin paikallaan, jotta pyörät rullaavat kunnolla.

Paikallinen kalastaja - Phu Kradueng - Thaimaa

Satunnaiset kävijät säpsäyttävät kulkijaa toisinaan majoitustiloissa.

Bussikyytiä ja viisumien hakua sekä rauhallinen Vientiane

Oli varhainen aamuyö kello 2:30 keskiviikkona 12.7. kun reissaajien polkupyörät nostettiin korkean bussin katolle ja alkoi viimeinen etappi Vietnamissa. Takana oli 52 mieleenpainuvaa päivää tuossa yli 90 miljoonan asukkan väkirikkaassa maassa. Nyt suuntana oli Laos ja sen pääkaupunki Vientiane.

Pha That Luong - Kuva temppelialueelta

Bussiliput ostettiin Vihin asemalta kaupungin keskustassa.

Rankat sadekuurot täyttävät toisinaan kadut vähäksi aikaa vedellä. Vinh, Vietnam.

Laosin raja avautui kulkijoille aamulla kello seitsemän.

Rajamuodollisuudet ja viisumin hankkiminen Laosiin sujui jälkeenpäin ajatellen melko helposti bussin pysähtyessä rajalle kuuden jälkeen. Seitsemään saakka piti kuitenkin odotella rajan ja viisumitoimiston avautumista. Vietnamin puolella veloittivat leimasta yhden dollarin ja Laosin puolella viisumi käsittelykuluineen kustansi 38 dollaria. Lopuista Vietnamin dongeistakin pääsi näin rajalla eroon. Mukaan on matkaajan hyvä varata myös valokuva, vaikka kyllä ilman sitäkin viisumi heltisi kun sivusta seurailin papereiden jättämistä viisumiluukulle.
Bussin kahdessa kerroksessa olleet istuimet oli ehkä suunniteltu vähän lyhyemmille paikallisislle sillä osa niistä oli aivan liian lyhyitä meikäläisenkin mitoille, vaikka pituutta ei ole kuin 178 cm.
Bussi jatkoi rajalta halki vuoristoisen maaseudun pysähtyen kerran lounastauolle. Vientanen kansainvälisellä bussiasemalla kaupungin ulkopuolella olimme vähän ennen neljää illan suussa, joten matka kesti runsaat 13 tuntia.

Fillaristi voi toisinaan käyttää myös linja-autoa.

Pha That Luang on Laosin suurin buddhalaistemppeli ja suosittu turistikohde.

Muutaman päivän tutustuminen Vientianeen antoi kuvan hyvin rauhallisesta kaupungista. Vaikka asukkaita on noin 800.000 kaupunki ei ole ruuhkainen. Kadut ovat pääosin siistejä ja selkeitä. Liikenteessä noudatetaan sääntöjä, punaisia päin ei juuri ajeta ja väärää puolta vastaan tulevia ajoneuvoja ei juuri kaduilla tapaa. Mitä nyt pari fillaristia ajelivat, kun olivat tottuneet siihen Vietnamissa ja Kambodzassa.

Munkkioppilaita näkyi runsaasti Vientianen kaduilla.

Vientianen tuk-tukit poikkesivat malliltaan hieman Kmbodzan vastaavista.

Nähtävyyksiäkin riittää niitä kaipaaville, mutta oma mieltymys kauppapaikkoihin tuli myös tyydyteetyä Morning Marketin ja illalla avoinna olevan Night Marketin puoteja kierrellessä ja kaupantekoa seuratessa. Katukuvaan tulivat myös jälleen turisteja kuljettavat tuk-tukit kuskeineen sekä oranssit kaavut päällä kulkevat munkkioppilaat.

Patuxai - Itsenäisyystaistelun muistomerkki - on yksi näkyvimpiä kaupungin keskustassa.

Viisumin hakeminen Thaimaaseen oli taas yksi kokemus matkailijan muistojen kirstuun. Opastivat ensin menemään Thaimaan suurlähetystöön (Embassy). Tein työtä käskettyä ja muutamien kyselyjen jälkeen olin kalteriportin takana, jossa vartija viittoili lukemaan ilmoitustaulua kadun laidassa. Siitä selvisi, että turistiviisumia pitääkin hakea konsulaatista (Consulat).

Konsulaatissa riittää maanantaisin satoja ihmisiä jonottamassa viisumia

Siinä taulua tavatessani tuli nuorehko kiinalaisneitonen samalle asialle viisumia hakemaan. Neitonen kysyi, että voisimmeko kulkea samaa matkaa ja eihän sitä suomalainen tällaisesta kieltäydy. Ei kieltäytynyt edes siitä, kun neitonen ehdotti, että pyörän takana matka sujuisi joutuisammin. Matkalla hän pyysi pysähtymään, että ostaisi jotain juotavaa. Kyseli, että mitä minä joisin. Sanoin, että vettä voisi pullollisen juoda. Neitonen osti juomat ja kun kaadoin kunnon kulauksen "vettä" alas kurkustani alkoivat otsasuonet pullistua ja juomat lensivät suusta jalkakäytävälle. Jotain pahan pontikan makuista riisiviinaa oli tuo vesipullo.
Matka jatkui ja seuraavassa kurvissa olivat neitosen hameenhelmat pyörän takarattaiden välissä. No siitä selvittiin, vaikka mekko olikin helmasta riekaleina.
Konsulaatissa sai täydennettyä viisumihakemuksen passikuvilla ja tarvittavilla passikopioilla suhteellisen helposti. Perjantaina kun jätti hakemuksen niin seuraavana arkipäivänä eli maanantaina se oli noudettavissa. Hintaa oli 1000 bathia 60 päivän viisumista.

Vientianesta löytyy myös persoonallista pubikalustusta.

Konsulaatissa maanantaisin on viisuminhakijoita satoja ja loppuviikosta vähemmän.

Namaste Indian ruokia voi suositella. Tosi hyvää intialaista.

Ruokaravintoloita etsiessä reissajalle varsinkin tällaisissa turistipaikoissa on suuri apu Tripadvisorin nettisivustosta, josta saa hyödyllisiä vinkkejä. Osa hyvää ruokaa tarjoavista ravintoloista on muuten täysin tavoittamattomissa laitakaupungin kapeilla kujilla. Toisinaan ulkoinen olemus ravintolasta pettää pahasti. Tästä hyvä esimerkki oli, kun halusimme vain päivällä syödä nopeasti jonkinlaisen hampurilaisen. Vähän kuin autotalliin rakennettu ulkoisesti pelkistetty Scorpion Wings -ravintola tai kaupungin parhaaksi intialaisravintolaksi mainittu Namaste India. Kumpaakaan ei eksy vahingossa. Sinne pitää aivan erikseen mennä ja tähän fillari on mitä parhain kulkupeli kaupungissa ja Heren karttasovellus pitää oikealla tiellä.

Hintataso kaupungissa vaihtelee melko paljon ja korkeimmat hinnat taitavat löytyä euroopplaisten pyörittämistä ravintoloista ja pubeista. Chokdee Cafesta Mekong-joen läheltä löytää upean olutvalikoiman eurooppalaisia oluita, mutta hintakin voi nosta kymmeneen euroon tuopilta, kun katukuppilasta laosilaista olutta heltiää eurolla.

Sateisena iltana hotellin ravintola on hiljainen.

Valuuttana kip ei ehtinyt tulla kovin tutuksi, sillä matka jatkuu kuuden päivän pysähdyksen jälkeen Thaimaaseen. Edessä uusi maa, uusi kieli ja uusi valuutta.

Sekoilua rahanvaihtojen kanssa

Kansallispuistokäynnin jälkeen oli ankaran puntaroinnin paikka. Laosin rajalle on matkaa satakunta kilometriä - vuoristoa ja maaseutua. Hieman yllätyksenä tuli, että pankkiautomaatteja ei ole näkynyt lähes viikkoon. Rahaa pitäisi nostaa ja vaihtaa Laosia ajatellen myös dollareiksi. Mietinnän tuloksena päätimme kääntyä takaisin kohti itää ja suurempia paikkakuntia ja matkata Laosiin etelämpää. Näin fillaristin suunnitelmat elävät.

Agribankin automateista ei kaikilla korteilla saa rahaa

Western Unionin pisteet pankkien tai muutamien liikkeiden yhteydessä pelastavat toisinaan rahapulasta.

Kokonainen ankka iltapalana vie nälän tunteen ainakin hetkeksi

Joskus fillaristin on tyytyminen myös säilykkeisiin.

Vesi ei saa kuumassa päästä loppumaan tai tulee noutaja

Kalastusta paikallisisn menetelmin

Paikalliset ruuat katukeittiöistä antavat kuvan vietnamilaisesta ruokakulttuurista

Rahojen kanssa saikin sitten tehdä vähän enemmänkin töitä, sillä seuraavassa suuremmassa kaupungissa - Cam Thuyssä - ei ollut kuin paikallisen Agribankin automaatti. Siitä ei tietenkään meikäläisen kortilla saanut seteleitä. Pankin virkailijakaan ei osannut auttaa, vaikka pankista löytyikin yksi englantia taitava nuori virkailija.
Avuksi tuli Western Union, jonka kautta sain lähetttyä itsellen netin kautta rahaa nostettavaksi Agribankin tiskiltä. Onnistui pienten sähläysten jälkeen.
 Nyt matka jatkui kohti rannikkoa ja edelleen etelään. Than Hoasta löytyi pankkiautomaatti, johon korttikin kelpasi. Nostin dongeja ja kävelin pankkitiskille vaihtamaan niitä dollareiksi Laosia varten. Eipä onnistunut rahanvaihto. Virkailija selitti, että Vietnamissa ei voi vaihtaa lain mukaan rahaa dollareiksi. Tarvittaisiin jotain erityisdokumentteja matkaan.  Ei onnistu kuulemma turisteille.
Virkailija osasi kuitenkin neuvoa paikan, jossa rahaa voisi vaihtaa. Oli jokin kultasepänliikettä muistuttava putiikki, jossa oli Western Unionin kyltit myös seinällä. Nyt oli tämäkin ratkaistu ja dollareita taskussa. Eli vinkkinä voin sanoa, että maseudulla matkaavien kannattaa pitää tukku dollareita aina taskussa. Ikäänkuin hätävarana, mikäli ei ole paikallista valuuttaa taskussa.

Yllätyksenä paikkakunnalta löytyi iso länsimaalaistyylinen liike, josta löytyi jogurtteja, säilykkeitä ja monia muita juttuja mitä ei ole viime aikoina nähnyt  missään.
Yllätys ei sensijaan ollut se, että Kambodzasta ostetut fillarin sivulaukut tulivat käyttöikänsä loppuun. Roskikseen ja rinkka oli pakattava hieman tiukemmaksi, jotta kaikki tavara tuli mukaan.

Tuttu logo löytyi liukuportaista 75. matkapäivänä.

Jätehuollossa on vielä vähän petrattavaa.

Siihen kului aikaa reissussa 75 päivää, että näki ensimmäisen KONEen logon. Dien Chaun kauppakeskuksen liukuportaissa komeili suomalasyhtiön logo ja lisänä tien toisella puolen näyteikkunassa isolla NOKIAn logo. Oli siinä muutamille selostamista. Miksihän tuo kuvaa noiden liukuportaiden lattiaa?

Puodinpitäjä voi välillä ottaa myös rennosti.

Matka jatkui vaihteeksi isoa valtatietä (A1) pitkin puolen miljoonan asukkaan Vinhiin. Market-alueella kiertely varsinkin siesta-aikaan on mielenkiintoista. Kappapuotien pitäjät nukkuvat kuka mitenkin putiikeissaan trai tavarakasojensa päällä. Nämä Marketieiksi kutsutut ovat suomalaisen torin tai torin ja kauppahallin sekoituksia. Vähän kaupungista riippuen.
Puistot ova ainakin suurelta osin hyvin hoidettuja ja ihmiset viihtyvät niissä varsinkin viikonloppuisin aikaa viettämässä.

Seuraava askel onkin sitten antaa fillareille lepoa ja nostaa ne bussin kyytiin. Matka jatkuu nimittäin tulevana yönä kello 2:30 Vietnamin Vinhistä Laosin Vientianeen linja-autokyydillä. Tulee muutaman sadan kilometrin bussiloikka!

Cuc Phuong - Vietnamin vanhin kansallispuisto

Pieni tie kiemurteli nousujohteisesti ylöspäin polkiessamme kohti Cuc Phuong National Parkin sisääntulopaikkaa. Vuonna 1962 perustettu kansallispuisto on Vietnamin vanhin. Rakennukset ovat osin melko huonossa kunnossa ja niitä uhkaa ränsistyminen mikäli niitä ei lähivuosina remontoida. Osasta ovat jo sähköt katkaistut ehkä huonon kunnon takia.
Oli lauantai ja päivä oli jo pitkällä. Portilla ystävällinen henkilökunta antoi opastusta puistosta ja saimme myös majoituksen ylhäällä tolppien varassa olevasta bungalowista. Paikka oli kuin jostain vanhasta elokuvasta ennen toista maailmansotaa. Kuvittelen näin, koska enhän ole tuolloin elänyt. Ehkä mielikuva tuli elokuvista. Natisevat puulattiat, luukkuikkunat ilman laseja ja ulkona viidakko ja sen äänet. Linnut, liskot ja apinat pitivät omaa konserttiaan.

Kansallispuistosta löytyi myös majoitusta.

Hämähäkit seinillä toivat oman lisänsä viidakkomajoitukseen.

Apinapuistossa harvinaiset lajit voivat varttua ennen luontoon päästämistä.

Pusistosta löytyy myös kilpikonnia.

Puiston sisääntulopaikalta läheisyydessä oli muutama mielenkiintoinen kohde, joissa vierailimme. Engangered Primate Rescue Center, jossa muutamia harvinaisia apinalajeja kasvatetaan luontoon päästämistä varten. Toinen vierailukohde oli Turtle Conservation Center, josta löytyy useita kilpikonnalajeja. Vähän eläintarhamainen ympäristö ei aivan heti auennut suomalaisiin kansallispuistoihin tottuneelle. Opastus oli hyvä ja selkeä, sillä opas piti olla mukana.

Iltayön salamoinnin seuranta ja sateen ropinan kuuntelu bungalowin terassilla yhdistettynä viidakon ääniin toi mieleenpainuvan kokemuksen, joka ei aivan heti unohdu.

Seuraavana aamuna matka jatkui fillareilla kansallispuiston keskelle, josta varasimme majoituksen vailla sähköjä olevasta bungalowista. Matkaa oli vain parisenkymmentä kilometriä, josta kuitenkin kaksi kolmannesta ylämäkeä. Nyt sai oikeasti polkea.
Yllättävää oli, että matkalla puiston sydämeen meidät ohitti toistakymmentä bussia. Perillä saimme todeta, että paikallinen kansallispuistokokemus oli bussimatka puiston keskelle. Siellä ruokailtiin ja ahtauduttiin takaisin bussiin ja paluumatkalle. Viidakossa ei juurikaan käyty.
Poikkesi huomattavasti suomalaisesta kansallispuiston luontokokemuksesta, jossa puistossa patikoidaan, ruokaillaan ja mahdollisesti yövytään. Jalkineina paikallisilla oli varvassandaaleja ja toisilla jopa korkokenkiä!

Alkuihmisen luola on yksi puiston nähtävyyksistä.

Lisko on löytänyt aterian.

Paikalliset saapuvat puistoon pääsääntöiseti busseilla.

Polut ovat rakennetut kestämään kulutusta.

Taukopaikka puiston sisällä. Pöytä ja jakkarat betonia..

Saavuttuamme majapaikkaan hyvissä ajoin lähdimme noin seitsemän kilometrin vaellukselle puistoon. Ohjeiden mukaan olisi pitänyt olla viidakossa opas mukana, mutta katsoimme ymmärtäneemme tämän ohjeen jotenkin puutteelisesti. Selkeää polkua oli helppo kulkea myös ilman opasta. Matkalla oli useita vaativia nousuja ja laskuja.
Kohteista voi mainita esihistoriallisen ihmisen luolan, jossa otaksutaan eletyn jo yli 7500 vuotta sitten. Eläimiä ei juuri muutamaa liskoa lukuunottamatta näkynyt, mutta äänimaailma oli ajoittain huikea. Lintujen, liskojen ja apinoiden äänet sekoittuivat mielenkiintoiseksi viidakon sekamelskaksi.

Reitin varrelle oli rakennettu myös muutamia levähdypaikkoja betonista valettuine pöytineen ja jakkaroineen, mutta niiden käytö oli ilmeisesti vain hetken pysähdyksiä ja juomataukoja varten. Ruokailijoita, kuten Suomessa taukopaikoilla ei näkynyt.
Polut ja muu infra oli kuitenkin rakennettu kestämään vuosikymmeniä ellei satoja, sillä se oli pääasiassa tehty kivestä. Puurakenteita kuten Suomessa ei näkynyt juuri lainkaan.
Kymmenien metrien korkeuteen ulottuvat puut varjostivat ajoittain polut hyvin hämäriksi ja kirkasta taivasta oli vaikea nähdä. Oltiin syvällä viidakossa.

Yöpymiseen tarkoitetussa bungalowissa vilistivät liskot seinillä ja tulitikkuaskin kokoisia hämähäkkejä liikuskeli seinillä ja pöydillä. Ne toivat oman suolansa tähän kansallispuistokokemukseen.

Tuhatvuotias puu tyvestä.

Paluumatka seuraavana aamuna kansallispuistosta pois oli helppo. Edellispä'ivän ylämäen sai nyt lasketella rystyset valkoisina alaspäin - pääosin ilman polkimien pyöritystä.

Tietä riittää ja kettinkiä piisaa

Miljoonakaupunki Hanoi jäi taakse ja matkaa jatkettiin kohti länttä. Seuraavaksi varattiin hotelli Hoa Binhin kaupungin laitamilta. Se oli ainoa Hotels.comin listoilla ollut hotelli paikkakunnalla, joten se sai tällä erää kelvata. Hieman yllätyksenä tuli taas se, etä hotelliin saavuttaessa sai pitää varttitunnin luennon siitä, että hotelli on varattu ja maksettu Hotels.comin kautta. Tuntui kuin henkilökunta ei olisi tiennyt Hotels.comista yhtään mitään. Tiedossa kuitenkin oli, että lopulta se menee perille ja kun soittelevat muutamia puheluita niin alkavat nyökytellen hymyillä. Sanovat ilmeisesti selvällä paikallismurteella, että kaikki on kunnosa. Näin ainakin otaksun.

Vesipuheveleilla on vielä tärkeä rooli Vietnamin maataloudessa.

Hotels.comin ongelma varsinaisten turistialueiden ulkopuolella on, että hotellien henkilökunta ei ole välttämättä tietoinen koko systeemistä.

Riis istutetaan peltoon käsityönä.

Toisaalta Hotels.comin listoilla on hotelleja käytännössä vain turistien suosimilta alueilta. Useisiin pikkukaupunkeihin ja kyliin ajettaessa hotelleja löytyy useita vaikka niitä ei ole millään listoilla eikä Heren karttaohjelmassa. Yleensä myös hinta on tällöin hyvin edullinen eli 7 - 12 euroa per yö.

Tasaisen alkumatkan jälkeen alkoivat vähitellen tiedossa olleet mäkiosuudet. Sai taas vaihteeksi polkea. Maisemat muututivat myös jylhemmiksi ja jokilaksoissa maaseudun väki oli uutterana töidensä äärellä.
Pyörätkin alkavat jo vähän oikkuilla ja vaihteiden säätöjä pitää yrittää tehdä aika ajoin.

Käsityöllä on erittäin suuri sija Vietnamin maaseudulla. Rummuntekijä.

Maaseudulla on välillä aina pysähdyttävä katsomaan käsin tehtävää riisin istutusta veden täyttämään peltoon ja vesipuhveleiden kanssa maata kyntäviä ihmisiä. Käsityö ja eläinten rooli on vielä erittäin tärkeä Vietnaomin maaseudulla. Koneet ovat tulossa, mutta ne ovat usein vanhoja ja ainakin vaikuttavat hyvin heikkotehoisilta.

Seuraavaksi olimme jo varautuneet telttayöpymiseen ja hankkineet evässäilykkeitä matkan varrella olleista putiikeista. Sattuma kuitenkin ohjasi toisin. Pysähdyimme katsomaan telttapaikkaa ja siinä astellessamme kohti vesipuhveleiden täyttämää tasaista laidunta - hyvää teltta-alustaa - huomasimme tien varressa kyltin. "Eco-Lodge - 200 m >>>"

Eco-Lodege oli kuin aika olisi ajanut sen ohitse. Autio ja hiljainen.

Polkaisimme pihaan ja saimme huoneen. Hintaa 200 000 dongia eli 8 euroa. Kaikesta päätellen olimme yllätys myös paikan pitäjälle, sillä muita majoittujia ei ollut ja tuskin oli ollut muutamaan kuukauteen. Ei härinnyt meitä. Pääportaat olivat kuivuvien maissien peitossa ja kanoja juoksenteli pitkin maissikasoja ja pihapiirä. Oli niin luomua että!

Majapaikka sijaitsi itse asiassa Cuc Phuongin kansallispuiston sisällä, jonne matka jatkuu.
Siitä seuraavassa blogissa lisää.